Tässä on pätkä, jonka löysin koneeltani. Olen tämän kirjoitellut toennäköisesti viimevuoden huhtikuussa, juuri ennen tyttäremme syntymää, kun teimme vielä(loputonta) remonttia ja muuttia...
Kello
näyttää puolta viittä iltapäivällä. Tänkö tästä saa, että on hyvä vaimo, eikä
nipottaja?
En
siis halua olla yksi niistä kotimonstereista, jotka pitävät aviomiestään hihnan
päässä. Tästä syystä ”sallin” mieheni siis lähteä viihteelle edellispäivänä. En
vain ikinä muista laskea niin pitkälle, että mikäli mies nyt menee, hän ei sitten
menekkään seuraavana päivänä. Minnekkään.
Tässä siis istun ja katselen ikkunasta kuinka keväinen kirkas aurinko
alkaa kadota ja kaupat sulkea pian jo oviaan. Meillähän olisi se remontti
kesken... Emme pääse muuttamaan appivanhempieni nurkista ennenkuin kaikki on valmista.
Ja kaikki keittiökalusteet ovat edelleen tilaamatta. Ja nyt tarkoitan todella kaikkea. Hellasta kuorimaveitseen.
Kiirehän tässä on, koska esikoisemme saattaa ilmestyä maailmaan jo kahden
viikon kuluttua, eikä raukalle ole vieläkään ostettu pinnasänkyä.
Koitin kyllä hoivata miestäni aamupäivästä. ( <- lue 2n jälkeen.
Ennen tätä sain hellyydenosoituksiini vastauksena vain epämääräisiä murahduksia.)
Noo,
mies sai murua rinnan alle sekä asperiinin helpottamaan oloa. Koitin myös
tuulettaa suurimmat krapulan;- ja vaatteisiin pinttyneet tupakan hajut pihalle,
mutta minkäs teet. Mies makaa kuin raato sängyssä. Taitaapa mennä sängyn ostot
maanantaille.
Ymmärrän kyllä, että välillä on mukava päästä vähän tuulettumaan
pihalle. Itse kun en vain ole ollut kuukausiin alkoholikippo kädessä. Ja nyt
viime viikkoina en ole edes jaksanut liittyä vesilinjalla mukaan. Kuitenkin,
muistan vallan mainiosti miltä tuntui herätä siihen tunteeseen, että silmiin
sattuu, kaikki pyörii kuin tehosekoitin ja kroppa tärisee niin, että siitä
voisi alkaa mitata rihterin asteikkoja. Tunnen jopa pientä mielihyvää ja
vahingon iloa, kun mies kärsii juomisistaan, mutta itse olen pirteä kuin
peipponen. Vaikkakin, silloin kuuden aikaan aamuyöstä, kun mies saapuu viinan
huuruisena sänkyyn ja tunnustaa rakkauttaan aloin itsekin jo hieman lämmetä ja
heräillä. Mutta pian kuulenkin syvää kuorsausta. Että se niistä avioliiton
iloista sitten.
Nyt
kun tuota kuorsausta kuuntelee, onhan hän kyllä aika suloinen. Miehen silmistä
näki, (tämän ollessa valveilla muutaman hetken) kuinka uuvuttavalta ajatukselta
vesipulloon kurkottaminen tuntui. Noh, itsehän
on saanut olotilansa itselleen. Tosin tällä aiheutuksella aiheutui myös tylsä
ja mitään aikaan saamaton lauantai. Jos asuisimme Suomessa, voisin hyötyäkkin
jotain mieheni toilailuista seuraavana aamuna. Suomessa kun vain on maailman
parasta (ulkomaalaisten tekemää) kebabbia, pitsaa, hesburger ruokaa.... Täällä
Saksassa näitä elämän iloja ei ole. Toki jonkin näköistä kebua on saatavilla
sekä pitsaa, mutta eise ole sama asia kuin kunnon krapula mättö: rullakebab.
Näin
ollen tyydyn siis vain katalogien selailuun ja myöhemmin ärsyttämään
päänsärystä kärsivää miekkosta näyttämällä kymmeniä uusia huonekaluja jotka
meidän tulee vielä hankkia.
Tuskastuttaa vain, koska pienokaisemme
todella voi saapua mahan tälle puolen pian. Muuten voisinkin olla ihan rauhassa
ja antaa mieheni nukkua krapulansa pois, mutta nyt turhauttaa. Meillä olisi
miljoonia asioita hoidettavana, mutta saankin tyytyä katselemaan
puolialastonta, krapulaista, rakastani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti