Heinäkuun Tunnelmia

Noniin, täällä taas! Vähän ollut hiljasta viimeaikoina.. Mutta tää on tätä, samaa rumbaa tytön kanssa.

  Oltiin me tiistaina kaupungilla toisen suomalaistytön kanssa. HUH sanon vaan. Oli sitten viimenen kerta kun otan tuon "riiviön" matkaani mukaan. Kiertelemään voi lähteä, mutta kun oikein etsimällä etsitään ja shoppaillaan, on tyttö vaan tiellä. Tämä kun ei malta enää istua rattaissa, vaan haluaa päästä tutkimaan maailmaa. Ostoskeskuksethan ovat taivas. Niin paljon kaikkea, mitä repiä alas hyllyiltä. Kaikki aika menee siihen, kun keräilen kamoja paikoilleen ja vahdin, ettei kukaan ryövää tytsyä. (Juuri viimeviikolla kuulin tarinaa, kuinka meidänkin paljon käyttämässämme vaatekaupassa oli 2 vuotias lapsi kadonnut tämän äidiltä. Nopeasti vartijat sulkivat ovet ja tätä lasta etsittiin yhteisvoimin. Lopulta muksu löytyi sovituskopista kahden romanialasnaisen luota. He olivat jo ehtineet vaihtaa lapselle vaatteet ja leikata tämän hiukset pois. Pari minuuttia vielä kun olisi pidetty ovia auki, niin olisi lapsi kadonnut loppuiäksi. Kukaties minne ja mitä varten. Sisäelimet myyntiin? seksiorjaksi? (no ehkei 2 vuotiasta vielä mutta kuitenkin, kyllähän ne kasvaa!) Myydä adoptioon jonnekkin.) Näiden kahden asian vuoksi, ostinkin Y:lle valjaat. Hetken se niitä katsoi surullisena, mutta päätti sitten kuitenkin levitä keskelle katua. Opettelemme siis yhä niiden käyttöä. 

  Matkaan tarttui kuitenkin vaikka mitä kivaa. Siinä toisella silmällä kun koitti vilkuilla ja pitää raivostunutta ja rimpuilevaa yksivuotiasty sylissä... Voin kertoa, että koon löytäminen oli tuskaa!

Kaikella rakkaudella tämän sanon, mutta tosiaan, ensikerran ilman lasta ostoksille...

Siis, ostinkin pitsipaitaa ja mekkoa (jonka sisko tuomaroi pyyhkeen näköiseksi skypen välityksellä. Sain myös kuulla, kuinka kulmakarvani olivat liian tummat ja meikkiäkin aivan liikaa...)

Löysin myös aivan ihanan rahapussin! sekä farkut ja koruja ja mitä lie.

Ainiin,värjäsin hiukseni jälleen. Tälläkertaa tumman ruskeaksi. Se punainen piti värjätä kerran viikossa uudestaan, ja kolmen viikon jälkeen hiukseni ovatkin törkeän kärsineet. Tämä on lähellä omaa väriäni, joten pian puskeva juurikasvukaan ei tule järkyttämään ihmisiä Hannoverin kaduilla. Ennen otin hieman itseeni, kun anoppi sekä mieheni vihjailivat : "joko sun olisi aika värjätä hiukses? Juurikasvu näkyy.."  Niin, minullahan oli se VAATIVA pieni lapsi, jota hoidan 24/7 yksin?

Suomessahan se on (tietenkin yhtä törkeän näköistä, kun tumma hius puskee platinablondiin) suht tavallista, ettei sitä lettiä olla jatkuvasti värjäämässä. Itse ainakin kuulun siihen osaan, joka oli hieman laiska. Semmoinen 2 senttiä ja sitten purkkiostoksille. Noh, täällä kuitenkin katsotaan kieroon. Olen nyt vasta kiinnittänyt huomiota, ettei täälä katukuvassa näy moista. TOKI suurkaupunkiin mahtuu niitäkin, joilla sitä aikaa tai kiinnostusta ei yksinkertaisesti riitä.  Täällä kaikki ovat niin laittautuneita. Esimerkiksi perus lökäreillä ei uskaltauu kuin postin hakemaan. (Kuka senkin on keksinyt, että se pitää olla tuolla rapussa ihmisten ilmoilla?!) 

Jopa pientenlasten äidit näyttävät niin hyvältä. Suomessa ollessani mietin, että pitäisikö ostaa ulkoilutakki mulle kävelyitä varten. Äitini nauroi: "niimpä, ei siellä hiekkalaatikonreunalla kukaan nahkatakki päällä ole." Niin, vai miten se meni? Täällä kyllä ollaan. Jos heittäisin reiman takin niskaani ja lähtisin pihalle, Kääntäisin kyllä katseita. Ehken niitä parhaimpia sittenkään. 

Tästä kaikesta innostuneena päätinkin mullistaa koko vaatekaappini ja itseni. Hiukset on jo hoidettu, ja kaappikin puoliksi täytetty. Unelma laukku hakusessa ja kengät... Tosin, ainoa laukku joka on tällähetkellä käytössä on vaippalaukku. Typerää edes haaveilla muusta...ehkä tulevaisuudessa sitten. 

Juhannus muistelot

Juhannushan oli nyt tänä viikonloppuna. Jos se joltain muka meni ohi? Oma feisbuukkini oli ja yhä on jos jonkinnäköistä toivotusta ja päivitystä. Itse olen elänyt ohi 4n juhannuksen. Ulkomailla kun tätä Suomalaista viinajuhlaa ei vietetä. (ruotsia lukuunottamatta ja ehkä jotain osaa norjaa,venäjää...??)
Kuitenkin, se grilli kasattiin täälläkin. (tosin kaksi blondia grillaamassa, joten nolosti käännyimme uunimakkaran puoleen...) Tytär oli kerrankin kiltti ja meni unille jo kahdeksan aikaan, joten sain nauttia täällä tapaamani suomalaistytön seurasta. Grillasimme saksalaista bratwürstia ja nautimme perunasalaatista patongin sun muiden herkkujen kera. Suomalaista musiikki unohtamatta, tästä suuri kiitos radio suomipopille ja netti radiolle. Parveke bileet oli menestys ja viini virtasi tällä seuralaisellani. Itse join vain spetsiä, fantan ja kolan sekoitusta. 

Pääsimme siis juhlatunnelmaan, vaikkei täällä suurkaupungissa mökkeiltykään. Eikä pystyttetty kokkoa naapurien iloksi. Ehkä ensivuonna sitten suomalainen juhannus? Saunaa me hieman kaipasimme. Totesimme, että kokeilemme läheisen uimahallin saunaa jokupäivä, kun oikein kova ikävä iskee. Tosin jokahden ja puolen kuukauden päästä lentelemme jälleen tytön kanssa Suomeen. (isovanhempani viettävät 50 vuotis hääpäivää. Heille SUUUURI hatun nosto!)

Tällästä tänään, katotaan mitä huomenna!

Krapula aamuna. Ei, ei minun, vaan mieheni

Tässä on pätkä, jonka löysin koneeltani. Olen tämän kirjoitellut toennäköisesti viimevuoden huhtikuussa, juuri ennen tyttäremme syntymää, kun teimme vielä(loputonta) remonttia ja muuttia...  

 Kello näyttää puolta viittä iltapäivällä. Tänkö tästä saa, että on hyvä vaimo, eikä nipottaja?

   En siis halua olla yksi niistä kotimonstereista, jotka pitävät aviomiestään hihnan päässä. Tästä syystä ”sallin” mieheni siis lähteä viihteelle edellispäivänä. En vain ikinä muista laskea niin pitkälle, että mikäli mies nyt menee, hän ei sitten menekkään seuraavana päivänä. Minnekkään.

   Tässä siis istun ja katselen ikkunasta kuinka keväinen kirkas aurinko alkaa kadota ja kaupat sulkea pian jo oviaan. Meillähän olisi se remontti kesken... Emme pääse muuttamaan appivanhempieni nurkista ennenkuin kaikki on valmista. Ja kaikki keittiökalusteet ovat edelleen tilaamatta. Ja nyt tarkoitan todella kaikkea. Hellasta kuorimaveitseen. Kiirehän tässä on, koska esikoisemme saattaa ilmestyä maailmaan jo kahden viikon kuluttua, eikä raukalle ole vieläkään ostettu pinnasänkyä.

   Koitin kyllä hoivata miestäni aamupäivästä. ( <- lue 2n jälkeen. Ennen tätä sain hellyydenosoituksiini vastauksena vain epämääräisiä murahduksia.)

   Noo, mies sai murua rinnan alle sekä asperiinin helpottamaan oloa. Koitin myös tuulettaa suurimmat krapulan;- ja vaatteisiin pinttyneet tupakan hajut pihalle, mutta minkäs teet. Mies makaa kuin raato sängyssä. Taitaapa mennä sängyn ostot maanantaille.

   Ymmärrän kyllä, että välillä on mukava päästä vähän tuulettumaan pihalle. Itse kun en vain ole ollut kuukausiin alkoholikippo kädessä. Ja nyt viime viikkoina en ole edes jaksanut liittyä vesilinjalla mukaan. Kuitenkin, muistan vallan mainiosti miltä tuntui herätä siihen tunteeseen, että silmiin sattuu, kaikki pyörii kuin tehosekoitin ja kroppa tärisee niin, että siitä voisi alkaa mitata rihterin asteikkoja. Tunnen jopa pientä mielihyvää ja vahingon iloa, kun mies kärsii juomisistaan, mutta itse olen pirteä kuin peipponen. Vaikkakin, silloin kuuden aikaan aamuyöstä, kun mies saapuu viinan huuruisena sänkyyn ja tunnustaa rakkauttaan aloin itsekin jo hieman lämmetä ja heräillä. Mutta pian kuulenkin syvää kuorsausta. Että se niistä avioliiton iloista sitten.

  

   Nyt kun tuota kuorsausta kuuntelee, onhan hän kyllä aika suloinen. Miehen silmistä näki, (tämän ollessa valveilla muutaman hetken) kuinka uuvuttavalta ajatukselta vesipulloon kurkottaminen tuntui.  Noh, itsehän on saanut olotilansa itselleen. Tosin tällä aiheutuksella aiheutui myös tylsä ja mitään aikaan saamaton lauantai. Jos asuisimme Suomessa, voisin hyötyäkkin jotain mieheni toilailuista seuraavana aamuna. Suomessa kun vain on maailman parasta (ulkomaalaisten tekemää) kebabbia, pitsaa, hesburger ruokaa.... Täällä Saksassa näitä elämän iloja ei ole. Toki jonkin näköistä kebua on saatavilla sekä pitsaa, mutta eise ole sama asia kuin kunnon krapula mättö: rullakebab.

   Näin ollen tyydyn siis vain katalogien selailuun ja myöhemmin ärsyttämään päänsärystä kärsivää miekkosta näyttämällä kymmeniä uusia huonekaluja jotka meidän tulee vielä hankkia.

Tuskastuttaa vain, koska pienokaisemme todella voi saapua mahan tälle puolen pian. Muuten voisinkin olla ihan rauhassa ja antaa mieheni nukkua krapulansa pois, mutta nyt turhauttaa. Meillä olisi miljoonia asioita hoidettavana, mutta saankin tyytyä katselemaan puolialastonta, krapulaista, rakastani.

synttäripäivitystä

Nyt on pakko leijua. Minä, henkilö joka tapan kaktuksetkin sain mieheltäni ystävänpäivälahjaksi saadun ruusupuskan nuppuun ja kukkimaan jälleen!!!! Syntymäpäivieni kunniaksi se päätti aueta. 

Toiseksi, täytyy pahoitella, etten ole päässyt päivittelemään päiviin. Tyttö on pitänyt kiireisenä ja kaikki vapaahetkeni ovat menneet siivoamiseen. Alla on kuva keittiöstä... Y oli päättänyt pistää sitä hieman uuteen uskoon...  Näin käy, kun jätän typyn hetkeksikin yksin..

Tyttö on alkanut myös kiipeilemään oikein urakalla .Ehkä oli kirous alkaa kutsumaan häntä Pikku Apinaksi syntymästä lähtien? Nyt sitä ollaan sydän syrjällään, että minne Y kapuaa seuraavan kerran. Huomioikaa nuo mustat laatikot... Ne ovat dvd/bluray hyllyt... Käännettynä, koska kirosin liikaa niiden keräilyä, kun tyttö on nyppinyt jokaisen alas ja levitellyt paperit ja levyt ympäri kämppää. Tässä sitä odotellaan millon tuo keksii miten se käännetään/ oppii sanan ei. 

Mutta, asiaan. Eli minulla on tänään syntymäpäivä! Nyt äitinä olen miettinyt, että miksei niitä äitejä onnitella samalla lailla, kuin lapsukaisia? Kyllähän jotkut joskus toki onnittelevat... Mutta se äitihän on sen kaiken homman tehnyt. Kantanut ja puskenut pihalle. Antanut omasta ravinnostaan ja luistaan. (Jep, vanhan kansan sanonta: jokaisesta lapsesta lähtee yksi hammas.. multa lähti kaks. Lähti mureneen viisaudenhampaat joten ne revittiin. En juo maitoa, joten kroppa antoi kalkkia sitten hampaistani Apinalle.. Että ole hyvä vaan!)
Äiti jo onnitteli ja muisteli sairaalareissua 22 vuotta sitten. Pitänee onnitella kyllä häntä hienosta suorituksesta. On saanut kasvatettua mut näinkin vanhaksi. 

Toinen mikä hämää, on suomalainen tapa sanoa: onnea! Haloo, sehän on good luck, englanniksi.  Kiitti, selvisin taas vuodesta, onnea seuraavaan Biatch! Kivempi kuulla, hyvää syntymäpäivää, pidä bileet. 
Vietin 20 vuotis syntymäpäiväni Bulgariaassa, ja ensimmäisen onnittelupuheen aikana häkellyin ja meinasin hajota. Tyttö otti  mua käsistä kiinni ja katsoi silmiin. Sitten hän rimpsutti onnittelunsa ja kuinka hän toivoo rahaa,terveyttä,rakkautta ja muuta mulle. Tällälailla ulkomailla. Suomalainen töksäyttää:onnea. 
Nyt kun katson fasebookkiani, niin jokainen suomalainen on järjestelmällisesti kommentoinut tämän onnea tai hyvää synttäriiiiiii<<3<3 Muista maista kotoisin kirjoittavat todella sydämmellään ja toivottavat kaikkea hyvää. Tämä meidän pitäisi oppia. Saksalaiset kirjoittavat: alles gute, kaikkea hyvää. NÄIN, ottakaamme oppia muista, me kylmät suomalaiset. Myönnän tähän loppuun, että sorrun itsekin tuohon Onnea! - toivotukseen. Yritän kuitenkin parantaa tapani!


Mutta nyt, laitan itseni kuntoon ja lähden ostamaan kakkua. Kyllä, ostan sen valmiina kuten kunnon saksalaisen kuuluukin. Muille teen kylä valmiina, mutta nyt haluan nauttia rauhasta, en siitä, että munat ovat loppu.

AnoppiAsiaa

Se tärkein nainen miehen elämässä

Miehen elämän tärkein nainen on äiti. äiti on se, joka pyyhki takamuksen vessareissun jälkeen puhtaaksi, otti roskan pois silmästä, pesi mutaiset vaatteet jälleen puhtaiksi, sekä valmisti herkkuruuan. Kuitenkin jossain vaiheessa elämää mies löytääkin "toisen naisen". vaimon. nyt vaimo peseekin ne kauluspaidat ja keittää perunat. yhtäkkiä äiti ei olekaan se, jonka puoleen kääntyä, kun polvessa on pipi. yhtäkkiä kaikki asiat ei muka kuulukaan äidille. onhan se hämäävää, mutta mitä me vaimot ajattelemme? nöyrrymmekö ikuiseen kakkostilaan vai saammeko kultaisen pokaalin?

Suhteemme alussa mieheni äiti oli aivan ihana. vaikkei meiltä yhteistä kieltä löytynytkään, arvostin häntä todella, ja jopa hieman salaa kadehdin ja ihailin. nyt kuitenkin tuntuu, että olen tullut tieni päähän. Tunnustan, että olen se ikuinen kakkonen.

Mieheni on todellakin se "mamman mussukka". tästä kun hänelle hieman edes vinoilee, hän saa hepulin.
esimerkkejä on miljoonia, jolloin äiti hoitaa ja päättää. huonekaluostoksille äiti rehattiin mukaan. istuimme kaikki kolme sohvalla, ja mietimme, sopisiko se meidän sisustukseen, käyttöön ja tarkoituksiin. itse pidin kovasti sohvasta. se oli tukeva ja siitä saa kätevästi sängyn suomesta tuleville vieraille. väri oli mukava sekä koko. jutustelimme mieheni kanssa, ja päädyimme harkitsemaan kyseistä sohvaa. kumpikin tykkäsi kovin, ja sehän oli juuri sitä mitä haemme.
sitten mieheni äiti kiinnitti mieheni huomion ja puhui päättäväisellä äänellä viisi minuuttia. silittelin sohvan kangasta ja kuvittelin sen olohuoneeseemme. yhtäkkiä mies sekä tämän äiti nousevit ja lähtevit kävelemään. hämmästyneenä nousin ylös ja kiiruhdin heidän peräänsä. kysäisin, että pitäisikö meidän napsaista nopeasti kuva sohvasta, sekä sen tiedoista. ihan vain, että osaisimme sitten vertailla.
"ei, kun ei toi ole hyvä." saan vastauksena. yritän kysyä, että miksi, tai että mitä hänen äitinsä sanoi, mutta tämä jää ikuiseksi arvoitukseksi mulle. kirosin mielessäni, etten ymmärtänyt saksaa. että taas äiti päätti, ettei sohva ole hyvä.
öiti oli myös mukana tapettikaupoilla. ei, ei, ei... kuka kumma hän on päättämään, että minkälaiset tapetit meille laitetaan?! ja näihin kauppoihinhan ei voinut mennä ilman, että äiti oli mukana. tai vähintäänkään mitään päätöksiä/ostoja ei voinut tehdä, ennenkuin äiti sanoi kyllä. äiti oli mukana niin ikään myös asuntonäyttelyissä ja sanoi mielipiteensä. on yhä muutama asunto, joita me emme sitten yrittäneetkään saada, sillä äidin mielestä ne eivät olleet hyviä. miksi, sitä mulle ei koskaan kerrottu. 

olen niellyt niin monet asiat vain kiltisti hiljaa, etten kohta enää jaksa. esimerkiksi, meillä on tapetit aivan liisterissä, ja niiden välissä on rakoja, laminaateissa on maalitippoja ja niin edelleen. äiti touhusi ja minä juoksin perässä kaikessa hjiljaisuudessa yrittäen korjata sen mikä on korjattavissa.

Mutta eniten kiehuu, kun mieheni tarvitsee mennä selittämään kaikki äidilleen. enpä epäilisi yhtään, jos hän tietäisi kuukautiskiertoni tarkalleen, sekä sen, mitä öisin päälläni pidän. jos nyt edes mitään pidän.anoppi tietää kuinka paljon tililläni on rahaa ja kuinka paljon saan tukea kelaan verrattavasta paikasta. hän jopa tietää, kuinka paljon olen velkaa Suomelle opintotukeani. Hän tietää, milloin syön. mitä puen ja milloin käyn suihkussa.
olen suomalainen. pidän omasta tilasta, sekä omista, henkilökohtaisita "sailaisuuksista" joita ei ihan joka naapurille kerrota. viimeisetkin yksityisyyden rippeet katoavat vähintään siinä, kun kävelen keittiöön ja huomaan pattereilla, tuolien selkänojilla ja muilla mahdollisilla paikoilla levitetyt alusvaatteeni kuivumassa. Tajuan, että mieheni isä on juuri syönyt päivällisensä siinä kaiken keskellä. (nämä asiat tapahtuivat siis silloin, kun asuin vuoden mieheni vanhempien luona. Saimme oman kämpän maaliskuun ensimmäinen päivä ja muutimme sisään kymmenen päivää ennen tyttäremme syntymistä.)
toisissa perheissä (ja kulttuureissa) ollaan kai sitten hieman avoimempia ja perheystävällisempiä. kuitenkin he taas pitävät omituisena ja epämukavana ajatuksena perhesaunaa. tai edes alasti saunassa olemista muiden samaa sukupuolta olevien kanssa... ja tätä mieltä olet rakas sen jälkeen, kun kerrot KAIKEN äidillesi!?!

mielestäni lapsilla ja vanhemmilla tulee olla myös erotellut elämät. vanhempien ei kuulu tietää kaikkea. toki on asioita joista tulee puhua ja yhdessä päättää, mutta nyt tarkoitankin niitä omia asioita.
tietenkin soittelin äidilleni ja kysyin, että kuinkas tämä pesuaineen annostelu nyt menikään, tai että miten se ruskeakastike tehtiin. jaarittelin niitä näitä mitä oli tapahunut. tietenkin joitain ongelmia ja mitä sitä nyt yleensä jutustellaan. Miekkonen soitteleekin usein (400 metrin päässä asuvalle) äidillee. Eipä mene päivää, ettei puhelimet kävisi kuumana tai poikkeaisimme kzlässä/hän täällä töitten jälkeen.
muuten ihan kiva, että mies pitää yhteyttä,muttakun hänen asiat ovat myös mun asioita. siinäpähän sepustaa päivänkulusta, mutta sitten kun tullaan meidän yhteisen pankkitilin käyttöön tai seksielämäämme, niin voisi painaa sitä punaista luuria. ei kaikki kuulu äidille.

tälläkertaa en edes yritä alkaa avautua tyttäremme hoidosta ja minun tavastani pitää huolta omasta lapsestani. Tämä kappale olkoon omistettu mamman mussukoille.


silti en saisi puhua pahaa anopistani. enkä haluakkaan. onhan meillä vaimoilla oikeus aina hieman purkaa omaa ahdistustaan. ilman anoppiani, meillä ei olisi puoliakaan siitä, mitä meillä on nyt. ilman häntä, mulla ei olisi mun omaa rakasta, jonka kainaloon käpertyä.
siispä, kaikessa kurjuudessa, kiitänkin häntä.
sitäpaitsi, vielä jonain päivänä itse tulen olemaan se anoppi, joka ei halua päästää irti omasta kullastaan. yritän ihan varmasti tunkea nokkani joka asiaan, ja hyvää hyvyyttäni auttaa ostamalla niitä (omasta mielestäni) kivoja mattoja. kai se on yhtä kova paikka luovuttaa se oma kullanmuru jonkun vieraan naisen (tai miehen) hoiviin. äitihän on kuitenkin aina se, äiti.

N-joy konsertti

Eilen oltiin siis N-joyn konsertissa, jossa esiintyjinä oli Pitbull, Culcha Candela ja Taio Cruz. Lämmittelystä huolehti eräs saksalainen naisartisti, jonka nimeä en nyt muista. Paikalla oli populaa pienestä kylästä tulevalle suomalaiselle aivan liikaa. (n.25 000)

Alla olevassa kuvassa tuo Culcha Candela. Itse pitän tästä miesryhmästä paljon. ryhmä toimii hyvin yhteen, ja vaikka kaikilla onkin todella erilaiset äänet, yhdessä se kuulostaa loistavalta.  Energinen esitys!

Iiiiik, Pitbull! Oltiin suhteellisen kaukana lavasta, mutta lopulta erittäin lähellä. Takana oli massoittain ihmisiä. Kerran koitettiin päästä lähemmäs, mutta mitä lähemmäs ujuttauduttiin, sitä enemmän oli kyynerpäitä vastassa. Itsellä kun on paniikkihäiriötä isoissa ihmismassoissa, koitin vain kuvitella: olen kala, olen kala.... :D Yritin unohtaa ihmiset ja sujuttautua seassa.

Keikalla oli loistava hetki tutkiskella, että mitä ihmiset pukee päällensä tässä osassa Saksaa. Itse erotun punaisilla hiuksillani massasta. Raidat ovat in. Varsinkin vaaleassa tukassa vaaleanruskeina. Pakko myöntää, että oikein tehtynä se nayttää todella hyvältä. saatampa värjätä ensikesäksi sellaiset.. hmm..
Suomessahan on paljon erilaisia tyylejä, mutta täälä tunnutaan olevan yhtä tyyliä. Turkkilainen ja sieltäpäin tuleva "tyyli" muistuttaa eniten suomen teiniluukkia 2000 luvulla. Sulaudunkin heihin eniten ja mies kommentoi mun muistuttavan ja käyttäytyvän kuin ghettolaiset... Tiedä häntä onko tämä nyt loukkaus vai ei..
Ihmiset näyttävät tavallisilta. Normaalit farkut jne. Siisti olemus ja vähän meikkiä. Itseasiassa kaikki ovat perusnättejä. Haluaisin itsekin oppia tästä pakkelista eroon, muttei vain toimi tällä naamalla. (niin.. ghettoajattelua...) 
Jossain kohtaa Chulcah Candela käski kaikkia heiluttamaan huivejaan ilmassa. Tällöin kun olisin sen kuvan tajunnut napata! ensinnäkin se näyttä hauskalta, mutta myös Primarkin huivit olivat näppärästi esillä. Tänne on rantautunut Irlannista halpakauppa ketju. 4 kerrosta vaatteita ihan pilkkahintaan. Laadultaan ja malliltaan vaatteet ovat pitkälti H&M tasoa. Ei sieltä mitään erityistä saa, mutta perus topit, farkut, kengät,laukut ja ne huivit. Jos se huivi maksaa 4e, niin ottaa niitä samantien 3. (Vaarallinen kauppa shoppailla. "Tää maksaa vaan 5e. otan.." sitten kassalla ollaan hups, sinne menit satanen että heilahti.)


Päästiin me kotiin sitten joskus 12 aikaan. Tarkoituksena oli lähteä vielä jatkoille, mutta järkevänä henkilönä kun olin pukeutunut korkokenkiin, jalkani sanoivat itsensä irti. Käperryin peiton alle ja nautin ansaitusta yöstä ilman herätyksiä. 2 viikon päästä on synttärit ja sitten mennään kunnolla! Siihen asti rauhotun kotona






 

Hiuspäivitystä ja karvapallosadetta

Siinä tuo luvattu kuva hiuksista. Ihan on hyvän punaset, eikö? Itse alan kyllä pitämään enemmän ja enemmän ja mieskin kehuu, että tämä väri pidetään!
Olisihan sitä voinut iloisemmaltakin näyttää, mutta nopee räpsäsin ennen ulos lähtöä ja tää jenkkismaili nyt on  mitä on :D

Ei, täällä ei sada lunta. vaan jotain erittäin ärsyttäriä karvapalloja. Ne ovat kuulemma peräisin joistain puista. (tässä muuten näkyy myös ne aikaisemmin mainitut pihasarakkeet, jotka jokainen talo omistaa "takapihalla". ) Kuivaa sitten tuossa "sateessa" pyykkejä... Myötätunto pisteet menee helposti kyllä allergikoille.. 
Saksassa(kin) pidetään paljon ikkunoita auki kesäisin. Nyt ei oikeen tee mieli, kun nuo tunkee sisälle. Koko kämppä täynnä...!  No, onneksi tämä ei kestä kauhean kauaa enää, toivottavasti. En kyllä muista edellisvuosina tämän olleen näin runsasta. Toki noita leijaili tuulenmukana jopa kauniinkin näköisenä, mutta nyt se on rasittavaa nyppiä niitä hiuksista ja yksiä keuhoiksta kun naamansa pistää pihalle.

Vapaalle

Eilen meillä oli grillipileet. paikalla oli aivan ihanat 5 vuotiaat kaksostytöt, sekä uusi tulokas, viisiviikkoinen kreikkalais poika. Olin aivan myyty. Jopa se itku oli niin ihanan suloista tuhinaa. Eihän sitä voi edes itkuksi kutsua. Vanhemmat raapivat pätään, että mikä sillä on. Mää hymyilin valloitettuna ja ihmettelin, miten ihminen voikaan olla noin pieni!
No, nämä tytöt auttoivat mua Y:n kanssa, vähän liiakseltaankin. Ruokaillessa nämä putsasivat tytön suuta jatkuvasti, kun "se sotkee niin kovasti." muutenkin he halusivat olla kovasti avuksi. Opimpa muutaman sanan saksaa, sekä kommunikoimaan kielellä. Jossain kohtaa toinen tytöistä katsoikin mua ja totesi:"sää et varmaan osaa kauheen hyvin saksaa?" Sitten mulle opettettiin, silmä,nenä, suu... Vastasin kaikkeen hetken harkinnan jälkeen."ja." myötäilin heidän puheitaan, ja välillä he katsoivatkin mua kummissaan. Ties mitä tullut todettua.
Jossain kohtaa toinen heistä kysyi multa:"halusitteko te saada tuon vauvan?" Hämmennyin totaalisesti. Vastasin tottakai, mutta millaisessa maailmassa me eletään, jos 5 vuotiaat kyselee onko lapset toivottuja vai ei toivottuja?

No, tähän päivään. Y lähtee anoppilaan yökylään ja mää pääden pitkästä aikaa ulos. Kaverin synttäreille ja grillaamaan. Katsotaan nyt, jaksaako lähteä baariin asti, mutta ainakin pääsen pihalle, ilman nilkoissa roikkuvaa (ihanaa) lasta. Laatuaikaa miekkosen kanssa siis luvassa.
Ainoa ongelma on, että tänään on sunnuntai. Kaikki kaupat ovat kiinni. Itsekun en kaljasta niinkään pidä (pitänee opetella..) ja viina on turhan tujua mulle nykyään. Siidereitä ja lonkeroita ei tässä maassa myydä. Joitain breezerin tapaisia kylläkin, ja niitä olisin halunnut matkaevääksi. Unohdin JÄLLEEN tämän typerän sunnuntaisäännön.. Ärsyttävää. Siitä pisteet Suomelle, että ihminen saa ostettua tavaransa kaupasta, milloin niitä tarvitsee. Esim nyt on tytöllä vaipat loppumassa, ja huomennakin on pyhä... Onneksi anoppi asuu vieressä ;)

Ainiin, toissapäivänä oltiin kaupoilla ja ohi kulki nainen punaisilla hiuksilla. Mies katsoi tätä ja kysyi, miksen määkin värjäisi moisia. Hetken mielijohteesta kävelimme vieressä olevaan kauppaan, ja ostin pari purkkia kirkkaimmanpunaista väriä, mitä puljusta löytyi. Illalla värjäsin, ja nyt olen siis todellinen punapää. Kuvan liitän seuraavalla kirjoitus kerralla. Tänään otetaan siis kamera mukaan.

Hiekkalaatikkoilua

Alkuun haluan kiittää tulleista kommenteista ja arvosteluista. (ja lukijoista) Nyt tiedän, mihin suuntaan lähteä tämän blogin kanssa. Pahoittelen kyllä noita kuvia ja niiden laatua.. En ole datahanska, joten jo pelkästään kuvien lataus ja niiden liittäminen on ylpeilyn aihe mulle :D

Noh, asiaan. Nimittäin olemme aloittaneet tyttären kanssa uuden harrastuksen. Hiekkalaatikkoilun. Joudun väkisinkin pistämään saksankieleni koetukselle. Nykyään pärjään jo 5 minuutin keskustelun, kunnes pitää ilmoittaa: "meine deutch ist nicht so gut..." fiksuimmat osasi varmaan jo päätelläkin, eli minun saksani ei ole kovin hyvä. Osa ihmisistä osaa kääntää keskustelun englantiin, osa tokaisee "achso!" ja hymyillen kääntyy pois.. Kuitenkin, mulla on haasteita. Osaan jo ilmoittaa lapsen ikää ja nimeä. Selvittää, mistä olen kotoisin jne. Hauskaa onkin, kun hiekkalaatikolla äidit ja isät (joita on muuten yllättävän paljon. Ehkä he ovat huomanneet sen sinkkuisien paratiisiksi? Ehkä he ovat tunnollisiä isiä ja vievät lastaan ulos?) kailottavat ties millä kielellä lapsilleen. Saksa,turkki,venäjä,puola,arabia... Näihin kukaan ei kiinnitä edes huomiota. Mutta kun meikäläinen avaa suunsa ja rääkäisee: Älä syö sitä hiekkaa! Älä hakkaa sitä tyttöä sillä lapiolla, tule tänne, tms... Koko hiekkalaatikko hiljenee ja kaikki tuijottavat. Kukaan ei ole tyyliin eläessään kuullut moista kieltä. Mieheni naureskeli, että ensikerran kun kysytään, mitä tuo kieli oli, vastaa että narniaa tai sitä taru sormusten herrasta olevaa haltijakieltä. Voisi joskus koettaa millaisia ilmeitä saan.

Nyt olin lähdössä ulos, tavarat pakattuina, hiustenlaittoa vailla valmiina lähtöön, niin ovikello soi. Arvasin kuka siellä oli. Mieheni mummo. Tämä tupsahtelee tämän tästä oven taakse hakemaan Y:tä kävelylle. Mikä on todella ihanaa. Saan omaa aikaa jne, mutta tarvitseeko tulla ilmoittamatta? Ok, meidän puhelin keskustelut ovat mielenkiintoisia, kun kumpikaan ei oikein puhu saksaa. (Hän on puolalainen)Päätänkin aina tämän tapahtuessa, että meidän on tehtävä jonkin näköinen kalenteri. esim aina torstaisin ja tiistaisin, tervetuoloa ja vie tyttö ulos. Näin pystyn ajoittamaan siivoamiseni ja hengähdyshetkeni. Saan apua kun sitä tarvitsen. Nyt joudun seisomaan tumput suorina eteisessä. Mitäs nyt sitten. Olin mielelläni lähdössä auringonpaisteeseen. Imurointi ei houkuttele, ja tuntuisi laiskalta vain maata parvekkeella ja ottaa aurinkoa sekä lukea. Lisäksi täytin itseni pakastepitsalla, kun nt olisi tullut tilaisuus pilkkoa se ihanan raikas salaatti. Lisäksi tyttö juuri heräsi päiväunilta, ja oli liian aikaisty syöttää, ja jos he viipvät tuntikausia pihalla, kuolee hän nälkään.. (okei, osaa mummo tuoda tytön takaisin kun tämä kiukuttelee, mutta kuitenkin)

Lähden siis valloittamaan hiekkalaatikoita iltapäivästä, kun lämpömittarit ovat poksahtamaisillaan. Nyt en enää yhtää ihmettele, miksi jossain maissa on siestat. Tuohon aikaan on sulaa hulluutta lähteä ulos. Ja nyt ollaan sentään toukokuun lopulla ja Saksassa. Voin vain kuvitella taas sitä elokuuta.. ja jossain etelämmässä.(terveisin bulgariassa työskennellyt. HUH)
Menenkin tästä sitten nauttimaan suklaajäätelöä parvekkeelle ja toivon, että ehdin syödä sen, ennenkuin se sulaa kippoon.

Sunnuntaikävelyllä

Eilen siis, tapamme mukaan, tavattiin mieheni sukua. Lämpötila hipuili +30:tä, joten kiire ulos suomalaisella oli kova. Jo pihalle pääsytä, me kävimme tutun taiston anopin ja tämän äidin kanssa. Mitä lapselleni pitää pukea. Itse olin sitä mieltä, että kesähattu päähän ja piste. Heidän mielestään se oli aivan turha, mutta taas pitkähihainen tarpeellinen. Ja sukkahousut. 
Annoimme Y:n ratkaista, joka heitteli lippistään pitkin katuja, joten pakkasin sen pois. Salakavalasti kuitenkin revin vaatekappaita hikiseltä tytöltä yksikerrallaan pois. (tämän huomattuaan, piti sukkahousut laittaa takaisin... ja ne hihat, joita vetelin ylös, jotenkin aina palautuivat takaisin alas. Sitten mammat seisovat itse t-paita päällä ja valittavat, kuinka on kuuma?!?) 
No, jatkoimme sovussa ja nautimme kelistä. Mieheni on töissä taidegalleriassa väliaikaisesti, joten menimme katsomaan näitä luomuksia. Mun niin olisi tehnyt mieli saada joitain kuvia, mutta siellähän on tunnetusti tiukka kamerakielto, ja turvavahti kipitti perässä, minkä ehti. Y juoksi niin vikkelään, kun kerrankin oli lääniä missä temmeltää. 

Nappasin kuitenkin tämän kuvan, kun tyttö oli niin iloisen suloinen. (huomatkaa, että sukkahousut ovat pois :D HAH)

Katsellessani joitain luomuksia, ajattelin, että mikäköhän taiteilijaa on riivannut. Korokkeen päällä saattoi olla esimerkiksi lautanen, johon oli aseteltu kaksi kiveä. Siinä se oli. Tai ilotulitus raketti (semmonen pikkuruinen poks äänen pitävä, joita pikkupojat heittelevät. olisiko kiinalainen tms?) kehyksissä. Tuostako pitäis maksaa tuhat euroa? Määhän pistäisin rahoiksi! 
Mies tulikin perjantaina innosta puhkuen kotiin ja ilmoitti ,että kengät jalkaan, nyt mennään. En ymmärtänyt yhtään mitä jätkä puhui. Selitti suu vaahdossa jostain taidekaupasta ja kuinka hän ostaisi jonkun taulun. Ajattelin, että tässäkö menee tämän kuun vuokrarahat, kunnes paikalle päästyämme ymmärsin, että hän haluaa itse taiteilijaksi, ei ostaa taidetta. No, pistimme rahaa palamaan pensseleihin ja vehkeisiin. Pakko myöntää, että innostuin itsekin. Maalailimme sitten illalla, kun tyttö menin nukkumaan. (Kuvat otan kun tyt ovat valmiita :D hieman valonarkoja vielä.. heh )
Noh, palataampa eiliseen. jossain kohtaa pääsimme jälleen ulos tuosta taiteen ahjosta. 
Edessämme siinsi Würstbasaar ja totesimme, että oli aika makkaralle. Yllätin mieheni sanattomaksi, kun ilmoitin, että haluan carrywürstin tavallisen hot dogin tai ranskalaisten sijaan. Söimme, ja huomasin kuinka anoppini vei lapseni pois. Tämän jälkeen hän lykki tyttöä ees taas, eikä päästänyt lähellekkään mua. Tämä on kauhean omistavainen... Tuntuu, kuin meillä olisi -kumpi on parempi äiti- taisto päällä jatkuvalla syötöllä. ihan sama, mitä teen tai miten teen, hän tietää kuinka se tehdään paremmin. Kun esimerkiksi aloin puskemaan vaunuja portaissa ylöspäin, työnsi hän mut pois ja tarttui vaunuihin, käski mieheni serkkua nappaamaan toisesta päästä ja he kantoivat vaunut ylös. Sitten kun tämä samainen serkku lähti portaissa yksin ylös, ei hän tehnyt elettäkään auttaakseen. Tähän väliin, kyllä, apu on ihanaa. pyydettäessä. Tai kun kysytään, anteeksi, tarvitsetko apua? eikä vain tungeta siihen/ tai vaikka hymyillen sanon, ei tässä mitään, pärjään kyllä, kiitos, niin silti väkisin autetaan. 
Anopillahan oli tietenkin pakattuna eväät Y:lle ja niin pois päin. Ärsytti. Miksei mun vesipulloni muka kelvannut? Tai ne ihan samat naksut jotak olivat siellä mun naksupurkissa?
No, näistäkin päästiin jälleen pienellä puhinalla yli.

 

Gallerian edessä, kadulla on kattokruunu vedetti tien yli. Sitä kuulemma voidaan jopa heilutella, ja pelotella autoilijoita...

                                                        Tyhjä metroaseman laituri.


Illemmalla matkamme johti tapas ruokapaikkaan syömään. (Itse söin salaatin, jos jotakuta kiinostaa, enkä ottanut kuvaa, kun siinä tohinassa muistanut. Kuka haluaa nähdä kuvan puoliksisyödystä salaatista?)
Miekkoseni ateria kuitenkin on niin saksalainen, että mainostettakoon nyt hieman
(kyllä, tapas paikassa jätkä vetää kotiruokaa :D) eli perinteiset parsat. Saksalainen menee hulluksi nähdessään parsaa. Yhtä paljon kuin makkarasta tai kaljasta, jotka ovat tunnetumpia.

 Näiden annoksien jälkeen haimme jäätelöä. Olen etuoikeutettu asumaan lähellä maailmanparasta jäätelöbaaria. Aitoa italialaista jäätelöä.Nam. Noh, kauhottuani puolet kiposta kuulen kuinka anoppi hokee santa mariaa. Y kolautti päänsä aurinkovarjon telineeseen ja ohime aukesi. Paniikkihan siinä iski. Onneksi asumme sadan metrin päässä paikasta, jotenka laastarit olivat lähellä. Ylipuhuin kuitenkin, että menisimme lääkärillä käymään. Tyttö saikin teipit haavaan, joka oli aivan auki. Hymy ei loppunut tämän kasvoilta. eli, päästiin melkeimpä säikähdksellä. Tuo on niin kohelo, että tätä oltiin jo odotettu. Toivottavasti ei jää arpea muistuttamaan tuosta kesäpäivästä, joka muuten oli mukava.


Y osaa sanoa miten haukku sanoo kysyttäessä. Aina myös koiran nähdessään, tämä haukkuu. Illalla, kun nukutin tyttöä, tämä alkoi haukkumaan silmät kiinni ja unessa. hymyilin.

Kotikulmilla

No nyt on kävelyt kävety ja kuvia räpsitty.(osassa oli auto alla) Osan huonoa laatua pahoittelen...

 Tässä on kuva Miekkosen välipalalautasesta.

                                       Katukuvaa

 Taas näitä anopin grillaamia makkaroita

                                                              Matkaseuralaisemme<3

                                                            Katutaiteilijat työssään

                                                            Sivukujilta maisemaa

Koska oon unelmavaimo, teen miehelleni "swiebelmettwürst"  leivät aamuisin. Toi on tollasta raa'an jauhelihan näköstä mössöä, keran suolan,pippurin ja sipulin. Maku ei ole niin kamala, kuin voisi kuvitella, mutten leipiä kyllä itselleni koskaan tee :D

      Mistä tunnistat sä ulkomaalaisen? Kämpän ikkunasta tulee  apuvoimat ulkomaalaisten   kanavien katsomiseen.

Talossa on neljä kulmaa. Yhdessä niistä on aino kioski.
(tässä appivanhempien omistama. kuvassa näkyy anoppi,Y ja mies) 

 Taxi. Aina saman värinen, merkki vaihtelee

Taloissa on paljon erilaisia korsituksia. Itse pidän tätä ainakin hieman friikkinä... seinästä työntyy kasvot pihalle...

Tyypillinen leipomo. Saksalaiset haluaa aamuisin tuoretta leipää. Tämmöinen putiikki löytyy sitten sieltä talon toisesta nurkasta. (niitä on jokapuolella!!)

                                           Kuka käyttää puhelinkoppeja?!? -Saksalaiset....

                        Päiväkoti. Ihan kiva, mutta talossa asuu myös "tavallisia" vuokralaisia.. 

Taloyhtiön roskakorit ovat sälittävän pieniä. Varsinkin kun koittaa heittää kokonaiset sohvan ja oven menemään... Tavallista katukuvassa. roskapussit kadun reunoilla. Tuosta paikalliset pulsut voi käydä valitsemassa mattoja majaansa...

 Kerrostaloilla ei oikein ole omaa pihaa, joten se pieni aidattu planttaasi sitten koristellaan niin koreaksi kuin pystytään .

Tämä on kulmapubi. Näitä on sitten sen talon kolmannella nurkalla. Sisään mahtuu noin kymmenen henkeä. Tunnelma on hikinen ja kaljaisa. Kaikki maksaa euron ja ovet aukeavat jo aamu kymmeneltä. Äänet kantautuvat toiseen kortteliin, kun paikalliset köriläät katsovat jalkapalloa.. (pisteet mulle kuvien järjestyksestä, eiks je? )

Taloissa on usein ns. torneja. Tuollainen olisi ihan törkeän hieno omistaa, mutta suorastaan vittumainen sisustaa. (kävimme katsomassa yhtä kattoikkunallista vuokrakämppää. Huh, sanon vaan.)

Tässä pari esimerkkiä talojen koristuksellisuudesta. Pieniä yksityiskohtia täynnä, joita ei ensin edes. huomaa

Koiran takamuksessa lukee: nicht hier. Ei tässä...Kuva muistuttaa enemmänkin jääkarhua...



Noin. Siinä oli ensimmäinen kuva pläjäys Kotikonnuiltani. Lisää tulossa ja niin ees päin. Ehkä nyt teillä on pieni käyitys miltä näyttää Saksassa