Noniin, täällä taas! Vähän ollut hiljasta viimeaikoina.. Mutta tää on tätä, samaa rumbaa tytön kanssa.
Oltiin me tiistaina kaupungilla toisen suomalaistytön kanssa. HUH sanon vaan. Oli sitten viimenen kerta kun otan tuon "riiviön" matkaani mukaan. Kiertelemään voi lähteä, mutta kun oikein etsimällä etsitään ja shoppaillaan, on tyttö vaan tiellä. Tämä kun ei malta enää istua rattaissa, vaan haluaa päästä tutkimaan maailmaa. Ostoskeskuksethan ovat taivas. Niin paljon kaikkea, mitä repiä alas hyllyiltä. Kaikki aika menee siihen, kun keräilen kamoja paikoilleen ja vahdin, ettei kukaan ryövää tytsyä. (Juuri viimeviikolla kuulin tarinaa, kuinka meidänkin paljon käyttämässämme vaatekaupassa oli 2 vuotias lapsi kadonnut tämän äidiltä. Nopeasti vartijat sulkivat ovet ja tätä lasta etsittiin yhteisvoimin. Lopulta muksu löytyi sovituskopista kahden romanialasnaisen luota. He olivat jo ehtineet vaihtaa lapselle vaatteet ja leikata tämän hiukset pois. Pari minuuttia vielä kun olisi pidetty ovia auki, niin olisi lapsi kadonnut loppuiäksi. Kukaties minne ja mitä varten. Sisäelimet myyntiin? seksiorjaksi? (no ehkei 2 vuotiasta vielä mutta kuitenkin, kyllähän ne kasvaa!) Myydä adoptioon jonnekkin.) Näiden kahden asian vuoksi, ostinkin Y:lle valjaat. Hetken se niitä katsoi surullisena, mutta päätti sitten kuitenkin levitä keskelle katua. Opettelemme siis yhä niiden käyttöä.
Matkaan tarttui kuitenkin vaikka mitä kivaa. Siinä toisella silmällä kun koitti vilkuilla ja pitää raivostunutta ja rimpuilevaa yksivuotiasty sylissä... Voin kertoa, että koon löytäminen oli tuskaa!
Kaikella rakkaudella tämän sanon, mutta tosiaan, ensikerran ilman lasta ostoksille...
Siis, ostinkin pitsipaitaa ja mekkoa (jonka sisko tuomaroi pyyhkeen näköiseksi skypen välityksellä. Sain myös kuulla, kuinka kulmakarvani olivat liian tummat ja meikkiäkin aivan liikaa...)
Löysin myös aivan ihanan rahapussin! sekä farkut ja koruja ja mitä lie.
Ainiin,värjäsin hiukseni jälleen. Tälläkertaa tumman ruskeaksi. Se punainen piti värjätä kerran viikossa uudestaan, ja kolmen viikon jälkeen hiukseni ovatkin törkeän kärsineet. Tämä on lähellä omaa väriäni, joten pian puskeva juurikasvukaan ei tule järkyttämään ihmisiä Hannoverin kaduilla. Ennen otin hieman itseeni, kun anoppi sekä mieheni vihjailivat : "joko sun olisi aika värjätä hiukses? Juurikasvu näkyy.." Niin, minullahan oli se VAATIVA pieni lapsi, jota hoidan 24/7 yksin?
Suomessahan se on (tietenkin yhtä törkeän näköistä, kun tumma hius puskee platinablondiin) suht tavallista, ettei sitä lettiä olla jatkuvasti värjäämässä. Itse ainakin kuulun siihen osaan, joka oli hieman laiska. Semmoinen 2 senttiä ja sitten purkkiostoksille. Noh, täällä kuitenkin katsotaan kieroon. Olen nyt vasta kiinnittänyt huomiota, ettei täälä katukuvassa näy moista. TOKI suurkaupunkiin mahtuu niitäkin, joilla sitä aikaa tai kiinnostusta ei yksinkertaisesti riitä. Täällä kaikki ovat niin laittautuneita. Esimerkiksi perus lökäreillä ei uskaltauu kuin postin hakemaan. (Kuka senkin on keksinyt, että se pitää olla tuolla rapussa ihmisten ilmoilla?!)
Jopa pientenlasten äidit näyttävät niin hyvältä. Suomessa ollessani mietin, että pitäisikö ostaa ulkoilutakki mulle kävelyitä varten. Äitini nauroi: "niimpä, ei siellä hiekkalaatikonreunalla kukaan nahkatakki päällä ole." Niin, vai miten se meni? Täällä kyllä ollaan. Jos heittäisin reiman takin niskaani ja lähtisin pihalle, Kääntäisin kyllä katseita. Ehken niitä parhaimpia sittenkään.
Tästä kaikesta innostuneena päätinkin mullistaa koko vaatekaappini ja itseni. Hiukset on jo hoidettu, ja kaappikin puoliksi täytetty. Unelma laukku hakusessa ja kengät... Tosin, ainoa laukku joka on tällähetkellä käytössä on vaippalaukku. Typerää edes haaveilla muusta...ehkä tulevaisuudessa sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti