Hiekkalaatikkoilua

Alkuun haluan kiittää tulleista kommenteista ja arvosteluista. (ja lukijoista) Nyt tiedän, mihin suuntaan lähteä tämän blogin kanssa. Pahoittelen kyllä noita kuvia ja niiden laatua.. En ole datahanska, joten jo pelkästään kuvien lataus ja niiden liittäminen on ylpeilyn aihe mulle :D

Noh, asiaan. Nimittäin olemme aloittaneet tyttären kanssa uuden harrastuksen. Hiekkalaatikkoilun. Joudun väkisinkin pistämään saksankieleni koetukselle. Nykyään pärjään jo 5 minuutin keskustelun, kunnes pitää ilmoittaa: "meine deutch ist nicht so gut..." fiksuimmat osasi varmaan jo päätelläkin, eli minun saksani ei ole kovin hyvä. Osa ihmisistä osaa kääntää keskustelun englantiin, osa tokaisee "achso!" ja hymyillen kääntyy pois.. Kuitenkin, mulla on haasteita. Osaan jo ilmoittaa lapsen ikää ja nimeä. Selvittää, mistä olen kotoisin jne. Hauskaa onkin, kun hiekkalaatikolla äidit ja isät (joita on muuten yllättävän paljon. Ehkä he ovat huomanneet sen sinkkuisien paratiisiksi? Ehkä he ovat tunnollisiä isiä ja vievät lastaan ulos?) kailottavat ties millä kielellä lapsilleen. Saksa,turkki,venäjä,puola,arabia... Näihin kukaan ei kiinnitä edes huomiota. Mutta kun meikäläinen avaa suunsa ja rääkäisee: Älä syö sitä hiekkaa! Älä hakkaa sitä tyttöä sillä lapiolla, tule tänne, tms... Koko hiekkalaatikko hiljenee ja kaikki tuijottavat. Kukaan ei ole tyyliin eläessään kuullut moista kieltä. Mieheni naureskeli, että ensikerran kun kysytään, mitä tuo kieli oli, vastaa että narniaa tai sitä taru sormusten herrasta olevaa haltijakieltä. Voisi joskus koettaa millaisia ilmeitä saan.

Nyt olin lähdössä ulos, tavarat pakattuina, hiustenlaittoa vailla valmiina lähtöön, niin ovikello soi. Arvasin kuka siellä oli. Mieheni mummo. Tämä tupsahtelee tämän tästä oven taakse hakemaan Y:tä kävelylle. Mikä on todella ihanaa. Saan omaa aikaa jne, mutta tarvitseeko tulla ilmoittamatta? Ok, meidän puhelin keskustelut ovat mielenkiintoisia, kun kumpikaan ei oikein puhu saksaa. (Hän on puolalainen)Päätänkin aina tämän tapahtuessa, että meidän on tehtävä jonkin näköinen kalenteri. esim aina torstaisin ja tiistaisin, tervetuoloa ja vie tyttö ulos. Näin pystyn ajoittamaan siivoamiseni ja hengähdyshetkeni. Saan apua kun sitä tarvitsen. Nyt joudun seisomaan tumput suorina eteisessä. Mitäs nyt sitten. Olin mielelläni lähdössä auringonpaisteeseen. Imurointi ei houkuttele, ja tuntuisi laiskalta vain maata parvekkeella ja ottaa aurinkoa sekä lukea. Lisäksi täytin itseni pakastepitsalla, kun nt olisi tullut tilaisuus pilkkoa se ihanan raikas salaatti. Lisäksi tyttö juuri heräsi päiväunilta, ja oli liian aikaisty syöttää, ja jos he viipvät tuntikausia pihalla, kuolee hän nälkään.. (okei, osaa mummo tuoda tytön takaisin kun tämä kiukuttelee, mutta kuitenkin)

Lähden siis valloittamaan hiekkalaatikoita iltapäivästä, kun lämpömittarit ovat poksahtamaisillaan. Nyt en enää yhtää ihmettele, miksi jossain maissa on siestat. Tuohon aikaan on sulaa hulluutta lähteä ulos. Ja nyt ollaan sentään toukokuun lopulla ja Saksassa. Voin vain kuvitella taas sitä elokuuta.. ja jossain etelämmässä.(terveisin bulgariassa työskennellyt. HUH)
Menenkin tästä sitten nauttimaan suklaajäätelöä parvekkeelle ja toivon, että ehdin syödä sen, ennenkuin se sulaa kippoon.