Arkea

Pahoittelen mikäli saan aikaiseksi miljoonia kirjoitusvirheitä kirjoittaessani. Tämä on nimittäin hieman haasteellista silloin, kun tuo Pikku Apina on hereillä. Ajatus katkeaa tuon tuosta, kun pitää lähteä palomiehennopeudella pelastamaan televisiota tai verhoja. Useinmiten tyttö on myös löytänyt jotain
mukavaa suuhunpantavaa tai kiivennyt mahdottomiin paikkoihin. Sitten leikin pelastustiimiä ja ratkon, miten saada tyttö pois.
Toinen syy, joka tapahtuu useammin, on se, että tuo Apina on kiinnostunut tietokoneista. (ihmekkös tuo. Paljon nappeja ja äitikin on sen kimpussa koko ajan.) Tästä syystä kirjoitan toisella kädellä ja toisella huiskin kiinnostunutta pienokaista kauemmaksi. tämän tästä näppäimistöllä on pieni käsi, joka
hakkaa kaikkia nappuloita niin montaa, kuin ikinä vaan ehtii. Mukaan kuuluu iloinen kiljunta ja sädehtivät silmät. Vaikka kuinka olen koittanut erilaisia ilmeitä, äänen painoja ja sävyjä, ei auta. Tytölle sana “ei” on täysin vieras. Ehkä yritän väärällä kielellä? (tyttäremme tosiaan kasvaa 5:n kielen keskellä,
joka on tietenkin hämäävää. Päivittäin hän kuulee 3:a ja vähintään jokatoinen 4:ää kieltä. Tähän mennessä tyttö osaa 3 sanaa, jokainen eri kielestä :D)Y:llä (alkaa synonyymit loppumaan sanalle tyttö, joten käytän tytön nimen alkukirjainta) on mielettömän kova tahto. Jos hän jotain haluaa, se on myös
saatava. Oli se sitten äidin suklaalevy tai isin pleikkakonsoli. Olen rakentanut kämpän täyteen esteitä, jottei Y pääsisi käsiksi ihan kaikkialle. Lattiaan saakka ulottuvat kaapinovet ovat ilman kahvoja ja sohvatyynylle löytyi uusi paikka television vierestä, peittämässä johtoja, jottei tyttö olisi jatkuvalla syötöllä repimässä niitä irti. Nyt uusin hiusten lähdön aiheuttaja on se, että Y on oppinut kiipeilemään kunnolla. Sohvalle kapuaminen on vielä ok, mutta entäs televisio pöytä? tai lasinen sohvapöytä? kauhulla odotan kun Y päättää
kavuta kylpyammeeseen. Tähän mennessä hän on tyytynyt vain kirkumaan reunalla ja sohimaan vessaharjalla ympäri vessaa. (Tietenkin pidän vessan ven kiinni tästä syystä, mutta meillä käy paljon vieraita joille se oven kiinni laittaminen ei ole niin helppoa. Plus tietenkin välillä olen kiireinen/hajamielinen eikä ovi mene kunnolla kiinni.) Tyttäremme on siis villi. Nyt jokainen äiti siellä miettii, että kyll meidänkin Matti tai Martta oli kiinnostunut vessaharjoista ja maailmanvalloituksesta. Kyllä, varmasti oli. Lapsihan on terve kun se leikkii ja tutkii. Mutta ongelma onkin se, että se Matti tai Martta tutkii ja tuhoaa yhden asian siinä ajassa kun Y on mennyt läpi jo 4 ja minä siivonnut 2. Tuo meidän pieni ja rakas tuholaisemme on siis
hieman hyper aktiivinen. Nooo, kunhan tuo kasvaa niin pistän sen jonnekkin harrastukseen tuhlaamaan energiaansa. Tällähetkellä me juoksemme kilpaa täällä kotona.

Tietenkin saan apua paljon mieheni äidiltä sekä isoäidiltä. Y:llä on myös uniongelmia, (johtunee tästä aktiivisuudesta) joten olen todella väsynyt. Nyt olen lopettanut yöimettämisen ja toivonmukaan myös pian päivätkin. Haluan saada kroppani takaisin itselleni pikkuhiljaa… Vuosi imettämistä on suoraan lääkärien suosituksista, joten pisteet mulle ja kiitti riitti. Hieno suoritushan tuo on, mutta olisin lopettanut jo aikaisemmin, mikäli tyttö olisi ollut yhteistyössä kanssani. Y kapuaa syliini ja kaivaa tissin paidan alta. Tee siinä sitten jotain kun Y nappaa kiinni ja hymyilee pitkän kitinän jälkeen. Tämä lopettaminen on siis vähentänyt yöheräämiset siitä huippu 12:sta kahteen kertaan. Tällöin kävelen ympäri huonetta lauleskellen päivänsädettä ja menninkäistä. n. 5-30 minuutin päästä saan laskettua tytön takaisin sänkyynsä siten, ettei se herää. Tästä syystä olen ollut nin väsynyt, että sitä voisi verrata humalatilaan välillä.
Kävelin päin seiniä ja laitoin lusikat roskiin ja jugurttikipot lavuaariin, leivät jääkaappiin ja voin leipälaatikkoon. Onneksi nyt on jäljellä pieni sumu takaraivossa, jonka kanssa jaksaa elää

No, kämppä. Kuten jo mainitsinkin, on niin sekainen Y:n ansioista, ettei sitäsanoin voi kuvailla. Y:n syöttötuolin lähelle ei kannata ilman kumisaappaita edes haaveilla menevänsä. Noin metrin ympärysmitalta lattialla on ruokailun jälkeen kaikenmoista moskaa. Lelut ovat ympäriinsä ja vaatteet sekä tiskit jää sinne minne ne lasken. Ainoa hetki, kun on edes jotain pientä järkeä siivota on, kun tyttö on päiväunilla tai jo yöunilla. Tällöin tiedän, että kun jonkin jonnekkin vien, pysyy se paikoillaan.
Tässä asiassa nuo mieheni suvun naiset ovat jumalan lahja maailmalle. He vievät tyttöä kävelylle, jolloin saan siivottua ja vain oltua. Kuitenkin meidän täytyisi tehdä jokin strategia vain puolaa puhuvan isoäidin kanssa. Hän tulee tämän tästä oven taakse hakemaan Y:tä päiväkävelylle. Välillä rukoilen tätä tulemaan mielessäni ja ilahdun ovisummerin kuullessani, mutta on myös hetkiä, jolloin hän tulee niin huonoon aikaan kuin olla ja voi. Selitä sitten, että nyt ei käy kun toinen on niin innoissaan lähdössä ja Y kin kipittää
vauhdilla tämän syliin. Viimeksi otin google translaten käyttöön. Välillä nimittäin haluan itsekin lähteä kävelylle. Mieheni opiskelee päivät pitkät, joten olen yksikseni tyttösen kanssa paljon. Kun pihalla on +20 astetta kaiken tämän sateen ja “talven” jälkeen, hinku suomalaisella ulos on suuri. Sitten kun siinä olet kenkiä laittamassa 3n tunnin väännön jälkeen ja ovikello soi…. No, ei muutakun tyttö matkaan ja minä jään sisälle huokailemaan. Kyllä, tietenkin voisin sanoa ei. Kuitenkin myös nuo omat ajat ovat tärkeitä ja
tarvitsen aikaa esim ruuanlaittoon. On juhlaa pilkkoa se sipuli ilman, että joku roikkuu housunlahkeessa ja kitisee syliin. Sinne kauppaan hetii toiste (paitsi kun makaroonilaatikosta puuttuu makarooni.. Silloin nakertaa)
Kuitenkin, tästä kaikesta huolimatta, rakastan olla kotiäiti. HausFrau, niinkuin täällä Saksassa sanotaan. Mun päätehtävänä on valmistaa miehelle ruoka ja huolehtia lapsesta (lapsista joku päivä<3)
Villiä menoa se on täällä kuitenkin.