Tänään oli taas kielitaito koetuksella. Y:llä oli nimittäin “neuvola”. Aika oli kello 10.00. Paikalle on sen 50 metriä, joten en ollut myöhässä. (menin siis yksin, ilman aviomiestäni. Hänen kanssaan olisimme myöhästyneet varmasti.) No, koetan selittää, että meillä oli aika varattuna ja kaivan kortit taskusta. Tämän jälkeen astumme odotushuoneeseen. Kaikki paikalla olijat mulkoilivat mua hieman ja ihmettelin olinko unohtanut pukea paidan päälleni tai muuta hämmentävää. Istuessa alas tajusin, että olin unohtanut sanoa hei huoneessa olijoille. No, nyt oli jo myöhäistä. Hymyilin kuitenkin vastapäätä olevalle intialaiselle tyttövauvalle.
Sitten se alkoi. Heti tytön riisuttuani tämä alkoi rimpuilemaan kohti lattiaa. Koetin lukea muutamaa kirjaa tämän kanssa, muttei se ollut yhtään niin mielenkiintoista kuin lapset huoneen toisessa päässä. Sinnehän tämä ampaisikin kuin torpedo, kun päästin irti. Y käveli ja konttasi kohti leluja. Huiski niitä sinne tänne ja koetti napata kirjat joita joku toinen lapsi luki hiljaa kiltisti istuen. Hymyilin vanhemmille jotka hymyilivät mulle. Nappasin tytön mukaani ja menimme katsomaan ikkunasta ulos. Ikkunalaudalla seisoi myös pieni poika ja tuijotti vilinää. Y katsoi hetken ja alkoi hakata ikkunaa tuloksena se, että löi päänsä ja sai hienon kuhmun juuri ennen lääkärille menoa. Hienoa.
Päästin tytön rauhoituttua alas vipeltämään. Mietin kokoaika, että pitäisikö mun pitää sitä sylissä ja hissutella vai päästää menemään. Jos pitäisin väkisin sylissä, tyttö rimpuilisi ja kiljuisi. “Vapaana” temmeltämässä tämä taas kohelsi. Katselin epätoivoisena kelloa. Olin odottanut jo puolituntia yli oman aikani. Täällä Saksassa kaikki ovat niin järjestelmällisiä ja aikataulutettuja, mutta mitä tulee lääkäreihin, ketään ei kiinnosta jos joudut odottamaan tunninkin ennenkuin pääset vastaanotolle. Ajat ovat siis hieman viitteellisiä. Tästä syystä ei haittaa, kun myöhästyy. Suomessahan joutuu maksamaan pitkän pennin jos on myöhässä. Täällä kukaan ei edes huomaa sitä.
Lopulta tyttö kutsuttiin huoneeseen. 75 senttiä ja 8300 grammaa. Laiha tikku. Kuitenkin juuri ja juuri taulukon paremmalla puolella, joten asiaa ei sen enempää kommentoitu. Varsinkin kun Y syö ihan hyvin ja on niin meneväinen tapaus.
Hymyilin kun hoitaja laittoi jumppamaton lattialle ja joitain leluja siihen. Y saisi leikkiä siinä vaippasiltaan kun odotimme, että itse suurirouva lääkäri saapuu paikalle. (täällä siis nuoret tytöt ottavat huoneeseen ja tekevät kokeet, punnitukset jne. Sitten tämä itse lääkäri saapuu huoneeseen viitta liehuen ja hoitaja pää kumarassa pitelee välineitä ja ojentelee niitä tälle suuruudelle. Lääkäri hieman kääntelee vauvaa ja sanoo hei hei. Hoitaja jää rustaamaan paperit loppuun…) No Y:hän tietenkin halusi lähteä tutkimaan huonetta muutaman minuutin leikkimisen jälkeen. Uudet lelut olivat jänniä, muttei niin kivoja kuin kirmata pitkin tyhjää lattiaa.
Mainitsin jotain uniongelmista ja sain lehtisen käteeni. “joo, sain tän jo puolivuotta sitten eikä mikään auta.” totesin. Lääkäri katsoi mua vaivaatuneesti ja selvästi mietti, miten pääsisi nopeiten kahville. Hän selitti, että tyttö oli tottunut saamaan maitoa öisin. Hän siis heräilee yhä tämän takia vain todetakseen, ettei sitä enää tule. Katsoin häntä hymyillen. -No shit sherlock!!! Eipä tullut apuja. Katsotaan nyt 4vk ja jossei mitään muutosta tule, niin astelen paikalle kuin sotalaivueen johtaja ja ilmoitan, että allergia testit on TEHTÄVÄ tyttärelleni. (neljän viikon päästä on siis rokote jälleen, joten tapaan tämän tädin taas.)
Kaikinpuolin selvisin lääkärikäynnistä hienosti. Hiki päässä piti vielä koettaa pukea rimpuileva tyttö ja saada aika varattua seuraavaa kertaa varten ja ulos.
me selvisimme siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti