AnoppiAsiaa

Se tärkein nainen miehen elämässä

Miehen elämän tärkein nainen on äiti. äiti on se, joka pyyhki takamuksen vessareissun jälkeen puhtaaksi, otti roskan pois silmästä, pesi mutaiset vaatteet jälleen puhtaiksi, sekä valmisti herkkuruuan. Kuitenkin jossain vaiheessa elämää mies löytääkin "toisen naisen". vaimon. nyt vaimo peseekin ne kauluspaidat ja keittää perunat. yhtäkkiä äiti ei olekaan se, jonka puoleen kääntyä, kun polvessa on pipi. yhtäkkiä kaikki asiat ei muka kuulukaan äidille. onhan se hämäävää, mutta mitä me vaimot ajattelemme? nöyrrymmekö ikuiseen kakkostilaan vai saammeko kultaisen pokaalin?

Suhteemme alussa mieheni äiti oli aivan ihana. vaikkei meiltä yhteistä kieltä löytynytkään, arvostin häntä todella, ja jopa hieman salaa kadehdin ja ihailin. nyt kuitenkin tuntuu, että olen tullut tieni päähän. Tunnustan, että olen se ikuinen kakkonen.

Mieheni on todellakin se "mamman mussukka". tästä kun hänelle hieman edes vinoilee, hän saa hepulin.
esimerkkejä on miljoonia, jolloin äiti hoitaa ja päättää. huonekaluostoksille äiti rehattiin mukaan. istuimme kaikki kolme sohvalla, ja mietimme, sopisiko se meidän sisustukseen, käyttöön ja tarkoituksiin. itse pidin kovasti sohvasta. se oli tukeva ja siitä saa kätevästi sängyn suomesta tuleville vieraille. väri oli mukava sekä koko. jutustelimme mieheni kanssa, ja päädyimme harkitsemaan kyseistä sohvaa. kumpikin tykkäsi kovin, ja sehän oli juuri sitä mitä haemme.
sitten mieheni äiti kiinnitti mieheni huomion ja puhui päättäväisellä äänellä viisi minuuttia. silittelin sohvan kangasta ja kuvittelin sen olohuoneeseemme. yhtäkkiä mies sekä tämän äiti nousevit ja lähtevit kävelemään. hämmästyneenä nousin ylös ja kiiruhdin heidän peräänsä. kysäisin, että pitäisikö meidän napsaista nopeasti kuva sohvasta, sekä sen tiedoista. ihan vain, että osaisimme sitten vertailla.
"ei, kun ei toi ole hyvä." saan vastauksena. yritän kysyä, että miksi, tai että mitä hänen äitinsä sanoi, mutta tämä jää ikuiseksi arvoitukseksi mulle. kirosin mielessäni, etten ymmärtänyt saksaa. että taas äiti päätti, ettei sohva ole hyvä.
öiti oli myös mukana tapettikaupoilla. ei, ei, ei... kuka kumma hän on päättämään, että minkälaiset tapetit meille laitetaan?! ja näihin kauppoihinhan ei voinut mennä ilman, että äiti oli mukana. tai vähintäänkään mitään päätöksiä/ostoja ei voinut tehdä, ennenkuin äiti sanoi kyllä. äiti oli mukana niin ikään myös asuntonäyttelyissä ja sanoi mielipiteensä. on yhä muutama asunto, joita me emme sitten yrittäneetkään saada, sillä äidin mielestä ne eivät olleet hyviä. miksi, sitä mulle ei koskaan kerrottu. 

olen niellyt niin monet asiat vain kiltisti hiljaa, etten kohta enää jaksa. esimerkiksi, meillä on tapetit aivan liisterissä, ja niiden välissä on rakoja, laminaateissa on maalitippoja ja niin edelleen. äiti touhusi ja minä juoksin perässä kaikessa hjiljaisuudessa yrittäen korjata sen mikä on korjattavissa.

Mutta eniten kiehuu, kun mieheni tarvitsee mennä selittämään kaikki äidilleen. enpä epäilisi yhtään, jos hän tietäisi kuukautiskiertoni tarkalleen, sekä sen, mitä öisin päälläni pidän. jos nyt edes mitään pidän.anoppi tietää kuinka paljon tililläni on rahaa ja kuinka paljon saan tukea kelaan verrattavasta paikasta. hän jopa tietää, kuinka paljon olen velkaa Suomelle opintotukeani. Hän tietää, milloin syön. mitä puen ja milloin käyn suihkussa.
olen suomalainen. pidän omasta tilasta, sekä omista, henkilökohtaisita "sailaisuuksista" joita ei ihan joka naapurille kerrota. viimeisetkin yksityisyyden rippeet katoavat vähintään siinä, kun kävelen keittiöön ja huomaan pattereilla, tuolien selkänojilla ja muilla mahdollisilla paikoilla levitetyt alusvaatteeni kuivumassa. Tajuan, että mieheni isä on juuri syönyt päivällisensä siinä kaiken keskellä. (nämä asiat tapahtuivat siis silloin, kun asuin vuoden mieheni vanhempien luona. Saimme oman kämpän maaliskuun ensimmäinen päivä ja muutimme sisään kymmenen päivää ennen tyttäremme syntymistä.)
toisissa perheissä (ja kulttuureissa) ollaan kai sitten hieman avoimempia ja perheystävällisempiä. kuitenkin he taas pitävät omituisena ja epämukavana ajatuksena perhesaunaa. tai edes alasti saunassa olemista muiden samaa sukupuolta olevien kanssa... ja tätä mieltä olet rakas sen jälkeen, kun kerrot KAIKEN äidillesi!?!

mielestäni lapsilla ja vanhemmilla tulee olla myös erotellut elämät. vanhempien ei kuulu tietää kaikkea. toki on asioita joista tulee puhua ja yhdessä päättää, mutta nyt tarkoitankin niitä omia asioita.
tietenkin soittelin äidilleni ja kysyin, että kuinkas tämä pesuaineen annostelu nyt menikään, tai että miten se ruskeakastike tehtiin. jaarittelin niitä näitä mitä oli tapahunut. tietenkin joitain ongelmia ja mitä sitä nyt yleensä jutustellaan. Miekkonen soitteleekin usein (400 metrin päässä asuvalle) äidillee. Eipä mene päivää, ettei puhelimet kävisi kuumana tai poikkeaisimme kzlässä/hän täällä töitten jälkeen.
muuten ihan kiva, että mies pitää yhteyttä,muttakun hänen asiat ovat myös mun asioita. siinäpähän sepustaa päivänkulusta, mutta sitten kun tullaan meidän yhteisen pankkitilin käyttöön tai seksielämäämme, niin voisi painaa sitä punaista luuria. ei kaikki kuulu äidille.

tälläkertaa en edes yritä alkaa avautua tyttäremme hoidosta ja minun tavastani pitää huolta omasta lapsestani. Tämä kappale olkoon omistettu mamman mussukoille.


silti en saisi puhua pahaa anopistani. enkä haluakkaan. onhan meillä vaimoilla oikeus aina hieman purkaa omaa ahdistustaan. ilman anoppiani, meillä ei olisi puoliakaan siitä, mitä meillä on nyt. ilman häntä, mulla ei olisi mun omaa rakasta, jonka kainaloon käpertyä.
siispä, kaikessa kurjuudessa, kiitänkin häntä.
sitäpaitsi, vielä jonain päivänä itse tulen olemaan se anoppi, joka ei halua päästää irti omasta kullastaan. yritän ihan varmasti tunkea nokkani joka asiaan, ja hyvää hyvyyttäni auttaa ostamalla niitä (omasta mielestäni) kivoja mattoja. kai se on yhtä kova paikka luovuttaa se oma kullanmuru jonkun vieraan naisen (tai miehen) hoiviin. äitihän on kuitenkin aina se, äiti.