Sunnuntaikävelyllä

Eilen siis, tapamme mukaan, tavattiin mieheni sukua. Lämpötila hipuili +30:tä, joten kiire ulos suomalaisella oli kova. Jo pihalle pääsytä, me kävimme tutun taiston anopin ja tämän äidin kanssa. Mitä lapselleni pitää pukea. Itse olin sitä mieltä, että kesähattu päähän ja piste. Heidän mielestään se oli aivan turha, mutta taas pitkähihainen tarpeellinen. Ja sukkahousut. 
Annoimme Y:n ratkaista, joka heitteli lippistään pitkin katuja, joten pakkasin sen pois. Salakavalasti kuitenkin revin vaatekappaita hikiseltä tytöltä yksikerrallaan pois. (tämän huomattuaan, piti sukkahousut laittaa takaisin... ja ne hihat, joita vetelin ylös, jotenkin aina palautuivat takaisin alas. Sitten mammat seisovat itse t-paita päällä ja valittavat, kuinka on kuuma?!?) 
No, jatkoimme sovussa ja nautimme kelistä. Mieheni on töissä taidegalleriassa väliaikaisesti, joten menimme katsomaan näitä luomuksia. Mun niin olisi tehnyt mieli saada joitain kuvia, mutta siellähän on tunnetusti tiukka kamerakielto, ja turvavahti kipitti perässä, minkä ehti. Y juoksi niin vikkelään, kun kerrankin oli lääniä missä temmeltää. 

Nappasin kuitenkin tämän kuvan, kun tyttö oli niin iloisen suloinen. (huomatkaa, että sukkahousut ovat pois :D HAH)

Katsellessani joitain luomuksia, ajattelin, että mikäköhän taiteilijaa on riivannut. Korokkeen päällä saattoi olla esimerkiksi lautanen, johon oli aseteltu kaksi kiveä. Siinä se oli. Tai ilotulitus raketti (semmonen pikkuruinen poks äänen pitävä, joita pikkupojat heittelevät. olisiko kiinalainen tms?) kehyksissä. Tuostako pitäis maksaa tuhat euroa? Määhän pistäisin rahoiksi! 
Mies tulikin perjantaina innosta puhkuen kotiin ja ilmoitti ,että kengät jalkaan, nyt mennään. En ymmärtänyt yhtään mitä jätkä puhui. Selitti suu vaahdossa jostain taidekaupasta ja kuinka hän ostaisi jonkun taulun. Ajattelin, että tässäkö menee tämän kuun vuokrarahat, kunnes paikalle päästyämme ymmärsin, että hän haluaa itse taiteilijaksi, ei ostaa taidetta. No, pistimme rahaa palamaan pensseleihin ja vehkeisiin. Pakko myöntää, että innostuin itsekin. Maalailimme sitten illalla, kun tyttö menin nukkumaan. (Kuvat otan kun tyt ovat valmiita :D hieman valonarkoja vielä.. heh )
Noh, palataampa eiliseen. jossain kohtaa pääsimme jälleen ulos tuosta taiteen ahjosta. 
Edessämme siinsi Würstbasaar ja totesimme, että oli aika makkaralle. Yllätin mieheni sanattomaksi, kun ilmoitin, että haluan carrywürstin tavallisen hot dogin tai ranskalaisten sijaan. Söimme, ja huomasin kuinka anoppini vei lapseni pois. Tämän jälkeen hän lykki tyttöä ees taas, eikä päästänyt lähellekkään mua. Tämä on kauhean omistavainen... Tuntuu, kuin meillä olisi -kumpi on parempi äiti- taisto päällä jatkuvalla syötöllä. ihan sama, mitä teen tai miten teen, hän tietää kuinka se tehdään paremmin. Kun esimerkiksi aloin puskemaan vaunuja portaissa ylöspäin, työnsi hän mut pois ja tarttui vaunuihin, käski mieheni serkkua nappaamaan toisesta päästä ja he kantoivat vaunut ylös. Sitten kun tämä samainen serkku lähti portaissa yksin ylös, ei hän tehnyt elettäkään auttaakseen. Tähän väliin, kyllä, apu on ihanaa. pyydettäessä. Tai kun kysytään, anteeksi, tarvitsetko apua? eikä vain tungeta siihen/ tai vaikka hymyillen sanon, ei tässä mitään, pärjään kyllä, kiitos, niin silti väkisin autetaan. 
Anopillahan oli tietenkin pakattuna eväät Y:lle ja niin pois päin. Ärsytti. Miksei mun vesipulloni muka kelvannut? Tai ne ihan samat naksut jotak olivat siellä mun naksupurkissa?
No, näistäkin päästiin jälleen pienellä puhinalla yli.

 

Gallerian edessä, kadulla on kattokruunu vedetti tien yli. Sitä kuulemma voidaan jopa heilutella, ja pelotella autoilijoita...

                                                        Tyhjä metroaseman laituri.


Illemmalla matkamme johti tapas ruokapaikkaan syömään. (Itse söin salaatin, jos jotakuta kiinostaa, enkä ottanut kuvaa, kun siinä tohinassa muistanut. Kuka haluaa nähdä kuvan puoliksisyödystä salaatista?)
Miekkoseni ateria kuitenkin on niin saksalainen, että mainostettakoon nyt hieman
(kyllä, tapas paikassa jätkä vetää kotiruokaa :D) eli perinteiset parsat. Saksalainen menee hulluksi nähdessään parsaa. Yhtä paljon kuin makkarasta tai kaljasta, jotka ovat tunnetumpia.

 Näiden annoksien jälkeen haimme jäätelöä. Olen etuoikeutettu asumaan lähellä maailmanparasta jäätelöbaaria. Aitoa italialaista jäätelöä.Nam. Noh, kauhottuani puolet kiposta kuulen kuinka anoppi hokee santa mariaa. Y kolautti päänsä aurinkovarjon telineeseen ja ohime aukesi. Paniikkihan siinä iski. Onneksi asumme sadan metrin päässä paikasta, jotenka laastarit olivat lähellä. Ylipuhuin kuitenkin, että menisimme lääkärillä käymään. Tyttö saikin teipit haavaan, joka oli aivan auki. Hymy ei loppunut tämän kasvoilta. eli, päästiin melkeimpä säikähdksellä. Tuo on niin kohelo, että tätä oltiin jo odotettu. Toivottavasti ei jää arpea muistuttamaan tuosta kesäpäivästä, joka muuten oli mukava.


Y osaa sanoa miten haukku sanoo kysyttäessä. Aina myös koiran nähdessään, tämä haukkuu. Illalla, kun nukutin tyttöä, tämä alkoi haukkumaan silmät kiinni ja unessa. hymyilin.